6.

Kettu saapui aamulla jälleen sovittuun paikkaan. Tonttu toi ketulle pehmeä puuroa, jossa oli ihanasti sulanut voisilmä.

Puuro oli lämmintä ja maittavaa, kettu söi sitä hyvällä ruokahalulla ja nuoli lopuksi suupieliään.

-No, saitko selville mistä peikot pitävät, kysyi kettu.

-Aarteista, vastasi tonttu.

-Mikä on aarre?

-Aarre on jotakin tärkeää, jotakin arvokasta, sen omistamisesta tulee hyvä mieli.

-Mitähän se voisi olla, aarre Peikolle, ihmetteli kettu.
-Täytyypä tiedustella, tule aamulla tänne, niin kerron.

Mikähän voisi olla peikon aarre? Millainen on sinun aarre?

5.

Seuraavana aamuna kettu ja tonttu kohtasivat jälleen tutussa paikassa.

-Löysitkö ison kiven tai suuren puun, kysyi tonttu. – Löysin suuren kiven, mitä sitten?

-Sinun pitää jättää peikolle lahja kolmena peräkkäisenä päivänä. Jos lahjat ovat mieluisia, kolmantena päivänä Peikko odottaa sinua ja haluaa tehdä vastapalveluksen.

– Mistä Peikot pitää?

– En tiedä. Täytyypä kysyä. Tule huomenna tänne kannolle, niin kerron.

– Minä tulen, sanoi kettu.

Mistä sinä luulet peikkojen pitävän?

4.

Aamulla Kettu tuli jälleen kannon kupeeseen. Tonttu istui jo siellä. Tonttu antoi Ketulle pullaa ja kaakaota.

-Onpa hyvää, sanoi kettu ahmien pullaa ja hörppien kermaista kaakaota, löysitkö Peikon?

-En, sanoi tonttu, mutta Hipsu-tonttu neuvoi, että pitäisi etsiä metsästä suuri puu tai iso kivi. Sellainen on peikkojen yhteyspaikka. Osaisitko sinä etsiä niitä?

-Varmasti.

– Tule huomenna tähän kannolle ja kerro löysitkö suuren kiven tai puun.

– Minä tulen.

Kettu lähti innoissaan juoksemaan metsää ristiin rastiin. Löytyisikö iso puu tai kivi, onneksi se olisi kuitenkin helpompi löytää kuin pieni tai keskikokoinen, tuumi kettu.

Oletko sinä nähnyt metsässä valtavan kiven tai puun?

3.

Kettu saapui jälleen sovittuun paikkaan.

 Tonttu antoi ketulle lämmintä leipää ja sille tuli heti parempi mieli. 

-No voitko auttaa, löysitkö minulle ystävän, kysyi kettu.

– Kysyin ystävältäni Hipsu-tontulta ja hän ehdotti, että etsitään toinen kettu.

 -Mutta kun ei tässä metsässä ole.

 – Entä jossain toisessa metsässä?

 -En minä uskalla mennä mihinkään toiseen metsään!

 – No katsotaan mitä voin tehdä. Hipsu-tonttu sanoi, että voisimme kysyä Peikolta. Peikot tuntevat lähimetsät hyvin ja osaavat kertoa, onko lähistöllä toisia kettuja. Tule huomenna tähän samaan paikkaan, niin katsotaan mitä voidaan tehdä.

Oletko joskus mennyt vieraaseen metsään? 

Miltähän  peikko näyttää?

2.

Seuraavana aamuna kettu tuli takaisin kannon kupeeseen, sovittuun paikkaan.  Tontulla oli uusi asu, iloisen punainen lakki ja punainen pehmoisen näköinen takki. 

Tonttu katsoi kettua pienillä pistävillä, mutta ystävällisillä silmillään. Kettu näytti edelleen surkealta, muttei niin lohduttomalta kuin edellisenä päivänä.  Tonttu kaatoi puiseen kippoon ketulle lämmintä maitoa.

-Huomenta kettu, näytät jo vähän pirteämmältä, tässä on sinulle vahvistavaa lämmintä maitoa. Miten sinä jaksat?

-Löysin kotipesän mutta äitiä ei näy missään, vastasi kettu

-Hienoa, että löysit takaisin pesään. 

-Näitkö kanoja, mitä ne kanat sanoivat?

 -Kuule kettu, kanat eivät suostu ystäviksi, pelkäävät että syöt ne. Kävisikö joku muu, vaikka hirvi, tiedän yhden hirven tässä lähistöllä, kysyi tonttu.

-Ei hirvi mahdu pesään, se on niin matala ja onkaloinen, ja hirvi on niin totinen, ettei se osaa leikkiä.

 -No entä sitten mato, kysyi tonttu.

 -Ei mato osaa leikkiä minun kanssani, sehän vain myllertää mullassa!

Kettu alkoi taas itkeä sydäntä särkevästi, koska sillä ei vieläkään ollut yhtään ystävää ja se oli hyvin yksinäinen. 

-Kuule, itke vaan, se yleensä helpottaa. Tulisitko huomenna tähän samaan paikkaan, niin katsotaan mitä voimme tehdä.

-Se sopii, nyyhkytti kettu.

1.

Eräänä syksyn sumuisena aamuna tonttu huomaa ketun kannon vieressä itkemässä sydäntä särkevästi. 

 -Mikä hätänä, kysyy tonttu. 

-Onko sinun häntä kipeä?

-Yhyy, ei..

 -Onko sinulla korvat kipeät, tai tassu, utelee tonttu.

Mutta kettu vaan itkee eikä vastaa.  Lopulta se saa sanottua:

-No kun minulla ei ole ystävää! Äiti lähti jonnekin ja lähtiessään sanoi, että pian sinä löydät uuden ystävän. Sitten minä odotin ja odotin eikä äitiä kuulunut takaisin. Odotin monta auringon kiertoa ja kun äitiä ei vaan kuulunut, lähdin etsimään äitiä. Nyt en löydä enää pesään enkä löydä äitiä, enkä mitään ystävää – oletko sinä ystävä? 

Tonttu vastaa pehmeällä rauhallisella äänellä: 

”Totta kai minä voin olla sinun ystäväsi, tosin minä olen jo 275 vuotta vanha ja vaikka olenkin hyvässä kunnossa näin vanhaksi tontuksi, ei minusta ole sinulle leikkikaveriksi.” 

-Kuule, voisinko saada kanan ystäväksi? Äitiä etsiessä tulin yhden pihan laitaan missä oli kanoja. Katselin kanoja, niillä on hauskaa, paljon ystäviä ja paljon iloista kaakatusta, pohti kettu.

-Jaa-a – enpä tiedä -entä jos leikit liian rajusti niiden kanojen kanssa?

– En leiki, lupasi kettu.

Tonttu mietti hetken ja lupasi kysyä kanoilta asiaa. Sovittiin, että nähtäisiin seuraavana aamuna saman kannon luona.

Mitä sinä tekisit, jos olisit kettu? Luuletko, että kanat ryhtyvät ystäväksi ketulle?

Tonttu ja Kettu

Haluan jakaa sinulle tarinani tontusta ja ketusta. Alkuperäinen tarina syntyi lukemaan opettamisen tarpeesta. Se oli tavuviivoitettu ja typistetympi versio, joka saapui tyttärelleni jatkotarinana kirjekuoressa jokaisena aamuna n. 16 päivän ajan. Motivaatio lukemiseen syntyi ja tyttäreni oppi lukemaan. Tämä tarina on ollut pöytälaatikossa 18 vuotta, ehkä sen on nyt aika tulla ulos.

Sivut: 1 2