Eräänä syksyn sumuisena aamuna tonttu huomaa ketun kannon vieressä itkemässä sydäntä särkevästi.
-Mikä hätänä, kysyy tonttu.
-Onko sinun häntä kipeä?
-Yhyy, ei..
-Onko sinulla korvat kipeät, tai tassu, utelee tonttu.
Mutta kettu vaan itkee eikä vastaa. Lopulta se saa sanottua:
-No kun minulla ei ole ystävää! Äiti lähti jonnekin ja lähtiessään sanoi, että pian sinä löydät uuden ystävän. Sitten minä odotin ja odotin eikä äitiä kuulunut takaisin. Odotin monta auringon kiertoa ja kun äitiä ei vaan kuulunut, lähdin etsimään äitiä. Nyt en löydä enää pesään enkä löydä äitiä, enkä mitään ystävää – oletko sinä ystävä?
Tonttu vastaa pehmeällä rauhallisella äänellä:
”Totta kai minä voin olla sinun ystäväsi, tosin minä olen jo 275 vuotta vanha ja vaikka olenkin hyvässä kunnossa näin vanhaksi tontuksi, ei minusta ole sinulle leikkikaveriksi.”
-Kuule, voisinko saada kanan ystäväksi? Äitiä etsiessä tulin yhden pihan laitaan missä oli kanoja. Katselin kanoja, niillä on hauskaa, paljon ystäviä ja paljon iloista kaakatusta, pohti kettu.
-Jaa-a – enpä tiedä -entä jos leikit liian rajusti niiden kanojen kanssa?
– En leiki, lupasi kettu.
Tonttu mietti hetken ja lupasi kysyä kanoilta asiaa. Sovittiin, että nähtäisiin seuraavana aamuna saman kannon luona.
Mitä sinä tekisit, jos olisit kettu? Luuletko, että kanat ryhtyvät ystäväksi ketulle?
Mitä kettu itkee? 